Yhteiset säännöt ovat miellyttävän ja turvallisen yhteisön peruspilari. Lue ja sisäistä Herykin järjestyssäännöt huolella.
Kunnioita itseäsi ja muita
Kunnioita koulun ja toisten ihmisten omaisuutta
Noudata annettuja ohjeita
Ole paikalla ja saavu ajoissa
Tee annetut tehtävät
Käyttäydy asiallisesti
Pysy koulun alueella (koskee peruskoulua)
Noudata liikennesääntöjä koulumatkoilla ja siirtymisissä koulupäivän aikana
Pidä koulu ja ympäristö siistinä
Käytä tietokonetta ja mobiililaitteita oppitunneilla vain opettajan luvalla
Päihteiden hallussapito ja käyttö on kielletty
Vaarallisten esineiden ja aineiden tuominen kouluun on kielletty
Koulu voi käyttää kurinpidollisia toimenpiteitä, jos koulun järjestyssääntöjä ei noudateta
Kaikenlainen henkinen tai fyysinen kiusaaminen on Herykissä ehdottomasti kielletty. Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa muiden siihen puuttumatta.
Herttoniemen yhteiskoulun yläluokat osallistuvat KiVa Koulu -toimintaan. Tavoitteena on kiusaamisen tunnistaminen ja ennalta ehkäiseminen, siihen puuttuminen ja kielteisten vaikutusten vähentäminen.
Koulumme tärkein periaate on kaikille turvallinen koulupäivä. Turvallisuuden kannalta oleellista on kuunnella kuulutuksien ja henkilökunnan ohjeita huolellisesti ja toimia niiden mukaan.
Hätäpoistumistie löytyy kuvattuna jokaisen koululuokan ovesta. Mahdollisen hälytyksen sattuessa oppilaat poistuvat rauhassa koulurakennuksesta ja siirtyvät Hiihtomäentien päästä urheilukentälle johtavalle kävelytielle. Täällä oppilaan tulee ilmoittautua sen hetkisen tunnin opettajalleen. Herykissä järjestetään vuosittain poistumisharjoitus, jossa harjoitellaan edellä mainittu tapahtumaketju.
Jos oppilas toimii vastoin yhteisiä pelisääntöjä, hänen kanssaan käydään kasvatuskeskustelu, jossa ovat mukana oppilas ja koulun opettaja, luokanvalvoja ja/tai rehtori. Tarvittaessa keskusteluun voidaan kutsua myös huoltajat.
Keskustelu dokumentoidaan Wilmaan, jonka kautta tieto välittyy huoltajalle. Oppilas voidaan pyytää keskustelun aikana soittamaan huoltajalle. Jos oppilaalle järjestetään useita kasvatuskeskusteluja lukuvuodessa, huoltaja ja oppilas kutsutaan koululle käymään tilannetta yhdessä läpi. Myös tässä keskustelussa sovitut asiat kirjataan Wilmaan.
Jälki-istuntoja järjestetään parin viikon välein. Oppilaan tulee jälki-istunnon saatuaan mennä ensimmäiseen mahdolliseen jälki-istuntotilaisuuteen. Yleisimmin jälki-istuntoja annetaan myöhästelystä (yli kolme myöhästymistä jakson aikana).
Vakavimmista rikkeistä oppilaalle voidaan antaa varoitus. Myös määräaikainen erottaminen on mahdollista.